keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Padiarkea

Meille tuli tänään koululle opettajavieraita padiarkeen tutustumaan. Kun kyselin koulumme opettajilta mihin luokkaan vieraat voisivat tulla, vahvistui käsitys siitä, että padien käyttö luokissa on todellakin arkea ja padi on yksi työkalu muiden joukossa. Opettajat eivät olleet järjestäneet mitään näytöstunteja vaan tarjolla oli ihan perusarkea. Esimerkiksi 1. luokkalaiset tekivät pääsiäismunia kuvankäsittelysovelluksella, 3.-4. luokkalaiset tutkivat pääsiäisviikon kulkua bookabi-sovelluksen avulla, 5. luokka teki elokuvaa ja kirjoitti äidinkielen tunnilla luokkablogiinsa, 6. luokka opiskeli biologian tunnilla sähköisen kirjan ja pedanet-alustan kanssa kuntoilun parissa. Joka luokassa opiskeltiin jollain tunnilla padin kanssa peruskeskiviikkona. Opettajat ovat ottaneet padin mukaan oppimisen tueksi niissä kohdissa, joissa se on tavoitteiden kannalta perusteltua. Viisaat opettajamme osaavat käyttää erilaisia opetusmenetelmiä monipuolisesti ja samalla omaa työtään jatkuvasti kehittäen.

Kirjallisuuden opetusta padin kanssa

Mikael Agricolan päivän kunniaksi lähdimme pienryhmässä lukuintoa kasvattamaan. 
Kuudesluokkalaiset olivat luoneet pienemmille kirjallisuusradan qr-koodeilla. Qr-koodeista paljastui arvoituksia kirjallisuuden hahmoista. Vaikka koulun lukukilpailu nyt lukuviikolla päättyykin, päätimme luokassa, että lukeminen jatkuu. Ja loppukevään tavoite on, että kirjoja luettaisiin enemmän myös kotona. Sovimme, että jokaisesta kevään aikana kotona luetusta kirjasta, josta on pidetty googledriveen lukupäiväkirjaa, seuraa yllätysbonuspalkinto.




Pienryhmässä on hyvin eritasoisia lukijoita, mikä asettaa haasteita yhteiselle kirjallisuuden opiskelulle. Tänään pohdimme yhdessä lukemiemme kirjojen tapahtumapaikkoja ja sijoitimme niitä maailmankartalle padlet-sovellukseen. Olin luonut selainpohjaiseen padlet-sovellukseen karttataustaisen alustan, johon kukin sijoitti lukemiensa kirjojen päähenkilöitä kartalle. Yhteinen keskustelu ja kokemusten jakaminen luetuista kirjoista innoitti monia tarttumaan kaverin lukemaan kirjaan. Kirjavinkkausta ja vähän maantietoa lisämausteena. Ja aimo annos oppimisen iloa!



tiistai 8. huhtikuuta 2014

Tietokirjailijat työssään


Tällä lukuviikolla meillä tehdään omia kirjoja pienryhmässä. Teimme kolmasluokkalaisten kanssa lemmikkieläintietokirjan bookabi-sovelluksella. Kirjan valmistuttua teimme vierailun alkuopetusluokkaan, jossa esittelimme kirjamme äänitysten kera. Jätimme lahjaksi printtiversion kirjasta, jotta kirjaamme voidaan palata myöhemminkin. Oman työn arvostus nousi heti kun työ julkaistiin oikealle yleisölle. Olimme aikaisemmin käyttäneet bookabi-sovellusta lähinnä luovan kirjoittamisen alustana, mutta alusta toimi myös tietotekstin tuottamisessa.
Kaikki keskittyivät innolla tekemiseen ja jokainen nautti silmin nähden oman kirjan tekemisestä. Opettaja ei saa viedä oppilailta oppimisen iloa syöttämällä kaikkea valmiina. Jokaisen on opittava itse etsimään tietoa, analysoimaan ja yhdistelemään tietoa sekä arvioimaan löytämäänsä tietoa kriittisesti. Open tehtävänä tässä prosessissa on ohjata ja tukea sekä huolehtia, että jokainen oppilas löytää ja säilyttää oppimisen ilon. Koulun onkin mielestäni kehityttävä paikaksi, jossa keskitytään enemmän oppimiseen kuin opettamiseen.